Nii tai kelloha o jo nii palijo, että pittää sanua että eiliseen.... Olimme päivällä hautajaisisa, kauniit oli jos hautajaisista nyt sillai voi sanua, kyllä se herkistää ku näkkee ommaisten suuren surun eikä tiijä, että mitä sannois lohuttaaksee.... kamala ajatus, että ollaan yhesä vaikkapa 40 vuotta ja sitte yhtäkkiä toine ei ookkaa siinä... muistetaanpa huomena... tai siis tännää jokkaine sanua meijän rakkaille, että kuinka tärkeitä ne o, koskaa ku ei tiijä, että millonka yhteine päivä o viimene...

Mää tein kakun muistotillaisuuteen, koriste oliki viime postauksesa, täsä kakusta kuva;

Tarjotin o älyttömän kaunis, määki haluaisin tuommosen... täytin myös pikkusen sokerittoman kakun, johon sain valamiiksi pohojan ja sen sokerittoman sokerin... en oo semmosesta kuullukkaa, vaikka oon kahalannu näitä leivontablogeja jo monta vuotta. Makkeutin sillä kerman ja ensin se maistu iha älyttömän pahalle, mutta sitte ku se tassaantu muutaman tunnin jääkaapisa ni maku oli kyllä niinku ois tavallisella sokerilla makkeutanu, ihimeainetta..... mutta siitä pikkukakusta ei oo kuvvaa, sen mää unneutin ku meillä tuli vähä hoppu...

Muistotillaisuuvesta riennettii kottii hirmusella kiireellä, mää käyttämää koirat äkkiä pissalla, lenkkeillä ei ehitty, isäntä vaihto sillä aikaa puvun poijes ja sitte taas menoksi... käytii Riosa kattomasa André Wickströmiä, no ei menny lippurahat hukkaan, sai nauraa veet silimisä... kyllä sillä pojalla tekstiä tullee

Mutta nyt alakaa uni painaa silimäluomia, pittää lähtiä laittaa pyllynsilimä kallellee ni jaksaa huomena nousta taas kevättä haistelee... vaikka tännää o täälä meillä tullu lunta koko päivä, meillä ois sinne eteläänki vähä antaa... tarkemmi ajateltuna täältä joutas vaikka kaikki Eikö sitä sanota, että hyvä antaa vähästä, paha ei palijostakkaa... sunnuntaina teen kakun tytölle töihi vietäväksi, meijä nuorimmaine täyttää 20 vuotta, no huh... mihi se aika katuaa...en vaa vielä päättäny, että teenkö kermakakun vai voikkarin, jää nähtäväksi.... mutta nyt öitä!